lauantai 31. tammikuuta 2015

Kyllä se mieskin osaa (kuten on aikaisemminkin todettu)!

 Päätin vuodenvaihteen jälkeen haluta uuden jalkalampun olohuoneen nurkkaan. Vanhaa kun olin jo katsellut jostain 90-luvun puolivälistä asti. En vain ollut kaupoista mieleistäni löytänyt.
"Millainen sen sitten pitäisi olla?", kysyi mies.
"Pelkistetty ja tehty puusta." (Okei, ehkä käytin kuvailuun n. 10 000 sanaa enemmän... Ja näytin n. 1000 netin ihmeellisestä maailmasta löytämääni valokuvaa.. Mutta luulen, että tuossa tuo hänen kuulemansa, tai kuuntelemansa kuvailu...)

Seuraavana päivänä mentiinkin sitten puutavara-, johto- ja petsi- ostoksille ja muutamaa päivää myöhemmin olohuoneessamme oli uusi lamppu. Tosin menin tietysti pilaamaan sen heti... Malttamattomana nimittäin yritin kovettaa Hjertegarnin Arezzo Lin -langasta virkkaamaani kupua liian vähäisellä määrällä kankaankovettajaa. Tuloksena epätasaisesti kovettunut kupu, jossa käsiini kuivunut kovettaja näkyy valkoisina laikkuina siellä täällä... Mutta olkoon tuo kupu nyt sen aikaa, että saan uuden tehtyä. Sivutuotteena syntynyt pöytäversiokin ko. lampusta odottaa vielä kupuaan...



Jos ei lasketa tuota pilaamaani kupua mukaan, niin tykkään kyllä kovasti uudesta jalkalampustani.(Anteeksi, lampustamme!!! HUPS, lipsahti!)


Huivi-buumi?

Viime aikoina puikoilta on tullut enemmän huiveja kuin ehdin itse käyttää! Mutta kun niitä on niiiiiin kiva tehdä, valmistuvatkin ihan muutamassa illassa!



Kuun alkupuoliskolla puikoillani oli tämä Inspira-kauluri. Kauluri on malliltaan hieman alaspäin levenevä, jolloin sen voi pukea monella eri tapaa. Englanninkielinen ohje Inspiraan löytyy Ravelrystä, täältä.







Lankana kaulurissa on Garnstudionin Fabel (100g), ja liukuvärjätty Delight (50g). Harmikseni totesin, että tuo Delight oli paikkapaikkoin niin tumma, ettei se juurikaan erotu mustasta taustasta. Mutta kiva siitä silti tuli!




Alkuviikosta sain valmiiksi tämän pirteän, kevätkelejä odottavan kolmiohuivin.  Ohje helppoon, mutta näyttävään Lehmus-huiviin löytyy Ulla -neulelehdestä.




Neuloin oman versioni  Lehmus-huivista koon 4 puikoilla, jotta huivista tulisi mahdollisimman kevyt ja ilmava. Lankana käytin Louhittaren Luolan silkkivillasekoitetta nimeltä Ilmatar. Ostin langan ihan hemmottelumielessä syksyisiltä kädentaitomessuilta. Lankaa kului tähän huiviin yksi kerä (50g). Tyhmyyksissäni ostin lankaa vain tuon verran, isompi huivi jäi siis vain haaveeksi...




Eilen sain päähäni tehdä pitkästä aikaa perinteisen, ainaoikein neulotun kaulahuivin hapsuineen päivineen! Koskakohan olen sellaisen viimeksi tehny? Kymmenen vuotta sitten? Riittääkö edes?
Lankana kyseiseen kaulahuiviin käytin ystävältäni saamani kaksi isoa kerää (Novitan??) villasekoitelankaa. Päätin tehdä ohuita, neljän kerroksen raitoja, koska halusin välttyä langanpätkien päättelyltä. Täytyy sanoa, että raitojen neulominen oli todella koukuttavaa!! "Yksi raita vielä! Tai no, kaksi vielä... Tai..." Juuri tuon koukuttavuuden takia kaulahuivi valmistuikin jo tänään, ja ihan hauskanenhan siitä tuli!

Where,s Waldo? Missä Waldo luuraa?




Näiden lisäksi puikoilla on vielä yksi huivi, ja suunnitelmissa toinen, mutta ei niistä sen enempää, jos vaikka päätyvät Joulupukin konttiin! (Jep, lupasin joululahjapaniikistani selvittyäni tehdä tänä vuonna 1,5 lahjaa kuukaudessa, vaan enpä ole vielä tehnyt ainoatakaan!)











keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Ohje: Amigurumi-ankka



Oswald Ankanpoika
by: Tiitiäinen























Työtä varten tarvitset:
- Amigurumivirkkaukseen sopivaa lankaa, vaaleanruskeaa, keltaista ja punaista (esim Gronhoj Garn: Carolina)
- 2kpl turvasilmiä, voit toki myös halutessasi kirjailla silmät
- Virkkuukoukun, koko 3
- Puikot koko 2,5 (kaulahuivia varten)
- Parsinneulan
- Vanua



Kuvien ankka on virkattu Gronhoj Garnin Carolina -langalla ja koon 3 virkkuukoukulla, mutta voit valita minkä tahansa muun langan ja virkkuukoukun käyttämäsi langan mukaan. Pääasia on, että virkatusta pinnasta tulee jämäkkä, jotta vanut pysyvät sisällä.


Vinkki #1: Säädettävä aloitussilmukka: Tee aloitussilmukka, kuten normaalisti, mutta älä kiristä silmukkaa. Virkkaa yksi ketjusilmukka. Aloitussilmukan lenkkiin virkataan ensimmäisen kerroksen kiinteät silmukat. Video säädettävän silmukan tekemisestä löytyy esimerkiksi Youtubesta: How to: Magic Loop / Circle (crochet)

Vinkki #2: silmukoiden vähentäminen tapahtuu virkkaamalla yksi yhteinen kiinteä silmukka kahteen kiinteään silmukkaan. Eli: tuo lanka ensimmäisen silmukan läpi, tuo lanka myös toisen silmukan läpi, ota lanka koukulle ja vedä se kaikkien kolmen silmukan läpi. Video vähentämisestä löytyy esim. Youtubesta: Back to Basics Crochet   Vähentämisen ohje alkaa ko. videolla ajankohdasta 3.56!!



Käytetyt lyhenteet:
krs = kerros
ks = kiinteä silmukka
s = silmukka
ps = piilosilmukka
kjs = ketjusilmukka




Pää (ruskealla):

1. krs: Virkkaa 6 ks säädettävään aloitussilmukkaan (vinkki #1)     = 6s
2. krs: *2ks yhteen ks:aan* toista *-* - väliä yhteensä 6 kertaa     = 12s 
3. krs: *1 ks, 2 ks yhteen ks:aan* toista *-* -väliä yhteensä 6 kertaa     = 18s
4. krs: *2 ks, 2 ks yhteen ks:aan* toista *-* -väliä yhteensä 6 kertaa     = 24s
5. krs: *3 ks, 2 ks yhteen ks:aan* toista *-* -väliä yhteensä 6 kertaa     = 30s
6. krs: *4 ks, 2 ks yhteen ks:aan* toista *-* -väliä yhteensä 6 kertaa     = 36s
7. krs: *5 ks, 2 ks yhteen ks:aan* toista *-* -väliä yhteensä 6 kertaa     = 42s
8. krs: 42 ks     = 42s
9. krs: 42 ks     = 42s
10. krs: 42 ks     = 42s
11. krs: 42 ks     = 42s
12. krs: *5 ks, vähennä 1 ks (vinkki #2)*  toista *-* -väliä yhteensä 6 kertaa     = 36s
13. krs: *4 ks, vähennä 1 ks*  toista *-* -väliä yhteensä 6 kertaa     = 30s
14. krs: *3 ks, vähennä 1 ks*  toista *-* -väliä yhteensä 6 kertaa     = 24s
15. krs: *2 ks, vähennä 1 ks*  toista *-* -väliä yhteensä 6 kertaa     = 18s
16. krs: *1 ks, vähennä 1 ks*  toista *-* -väliä yhteensä 6 kertaa     = 12s
- Tee vielä 1 ps.
- Päättele aloituslanka nurjalle.
- Älä päättele lopetuslankaa, vaan jätä sitä riittävästi palojen yhteenompelua varten.
- Kiinnitä turvasilmät oikeille paikoille kuvia apuna käyttäen.
- Täytä pää vanulla.




Vartalo (ruskealla):

1. krs: Virkkaa 6 ks säädettävään aloitussilmukkaan     = 6s
2. krs: *2ks yhteen ks:aan* toista *-* - väliä yhteensä 6 kertaa     = 12s
3. krs: *1 ks, 2 ks yhteen ks:aan* toista *-* -väliä yhteensä 6 kertaa     = 18s
4. krs: *2 ks, 2 ks yhteen ks:aan* toista *-* -väliä yhteensä 6 kertaa     = 24s
5. krs: *3 ks, 2 ks yhteen ks:aan* toista *-* -väliä yhteensä 6 kertaa     = 30s
6. krs: *4 ks, 2 ks yhteen ks:aan* toista *-* -väliä yhteensä 6 kertaa     = 36s
7. krs: *5 ks, 2 ks yhteen ks:aan* toista *-* -väliä yhteensä 6 kertaa     = 42s
8. krs: 42 ks     = 42s
9. krs: 42 ks     = 42s
10. krs: 42 ks     = 42s
11. krs: 42 ks     = 42s
12. krs: 42 ks     = 42s
13. krs: 42 ks     = 42s
14. krs: 42 ks     = 42s
15. krs: 42 ks     = 42s
16. krs: *5 ks, vähennä 1 ks*  toista *-* -väliä yhteensä 6 kertaa     = 36s
17. krs: *4 ks, vähennä 1 ks*  toista *-* -väliä yhteensä 6 kertaa     = 30s
18. krs: *3 ks, vähennä 1 ks*  toista *-* -väliä yhteensä 6 kertaa     = 24s
19. krs: *2 ks, vähennä 1 ks*  toista *-* -väliä yhteensä 6 kertaa     = 18s
20. krs: *1 ks, vähennä 1 ks*  toista *-* -väliä yhteensä 6 kertaa     = 12s
- Tee vielä 1 ps.
- Päättele aloituslanka nurjalle.
- Päättele lopetuslanka nurjalle.
- Täytä vartalo vanulla.
- Ompele pää kiinni vartaloon pää-kappaleen lopetuslangalla.




Pyrstö (ruskealla):

1. krs: Virkkaa 5 ks säädettävään aloitussilmukkaan     = 5s
2. krs: *2ks yhteen ks:aan* toista *-* - väliä yhteensä 5 kertaa     = 10s
3. krs: 10 ks     = 10s
- Tee vielä 1 ps.
- Päättele aloituslanka nurjalle puolelle.
- Jätä pyrstö ilman täytettä ja ompele litistetty pyrstö kiinni vartaloon lopetuslangalla. Käytä kuvia apuna oikean paikan löytämisessä.




Siivet 2kpl (ruskealla):

1. krs: Virkkaa 5 ks säädettävään aloitussilmukkaan     = 5s
2. krs: *2 ks yhteen ks:aan* toista *-* - väliä yhteensä 5 kertaa     = 10s 
3. krs: *2 ks, 2 ks yhteen ks:aan, 2 ks* toista *-* -väliä yhteensä 2 kertaa     = 12s
4. krs: *3 ks, 2 ks yhteen ks:aan, 2 ks* toista *-* -väliä yhteensä 2 kertaa     = 14s
5. krs: *4 ks, 2 ks yhteen ks:aan, 2 ks* toista *-* -väliä yhteensä 2 kertaa     = 16s
6. krs: 16 ks     = 16s
7. krs: 16 ks     = 16s
8. krs: 16 ks     = 16s
9. krs: 16 ks     = 16s
10. krs: 16 ks     = 16s
11. krs: *4 ks, vähennä 1 ks, 2 ks* toista *-* -väliä yhteensä 2 kertaa     = 14s
12. krs: *3 ks, vähennä 1 ks, 2 ks* toista *-* -väliä yhteensä 2 kertaa     = 12s
13. krs: *2 ks, vähennä 1 ks, 2 ks* toista *-* -väliä yhteensä 2 kertaa     = 10s
14. krs: 10 ks     = 10s
- Tee vielä 1 ps.
- Päättele aloituslanka nurjalle. Voit halutessasi käyttää aloituslankaa apuna siiven litistämiseen, ts. ompele aloituslanka muutaman kerran siiven läpi.
- Jätä siipi ilman täytettä ja ompele litistetty siipi kiinni vartaloon lopetuslangalla. Käytä kuvia apuna oikean paikan löytämisessä.
- Tee toinen siipi samoin.




Nokka (keltaisella):

-Tee 8 kjs.
1. krs: virkkaa 1 ks 2.een silmukkaa koukusta laskien, 6ks, käännä työtä 180 astetta ja virkkaa ketjusilmukkaketjun toiseen reunaan 7 ks     = 14s
2. krs: 14 ks     = 14s
3. krs: 14 ks     = 14s
4. krs: 14 ks     = 14s
- Tee vielä 1 ps.
- Päättele aloituslanka nurjalle.
- Jätä nokka ilman täytettä ja ompele litistetty nokka kiinni vartaloon lopetuslangalla. Käytä kuvia apuna oikean paikan ja asennon löytämisessä.




Räpylät 2kpl (keltaisella):

- Jätä pitkä aloituslanka.
1. krs: Virkkaa 5 ks säädettävään aloitussilmukkaan     = 5s
2. krs: *2 ks yhteen ks:aan* toista *-* - väliä yhteensä 5 kertaa     = 10s 
3. krs: *2 ks, 2 ks yhteen ks:aan, 2 ks* toista *-* -väliä yhteensä 2 kertaa     = 12s
4. krs: 12 ks     = 12s
5. krs: 12 ks     = 12s
6. krs: 12 ks     = 12s
7. krs: *1 ps, 1 kjs, 1p, 1kjs*  toista *-* -väliä yhteensä 6 kertaa, 1 ps ensimmäiseen ps:aan (Kun nyt litistät kappaleen, muodostuu kolme "varvasta".)
- Jätä räpylä ilman täytettä.
- Ompele lopetuslangalla suuaukko kaksinkerroin siten, että "varpaat" ovat keskenään kohdakkain, samoin "varpaiden" välit.
- Ompele räpylä kiinni vartaloon aloituslangalla. Käytä kuvia apuna oikean paikan löytämisessä.




Neulottu kaulahuivi (punaisella):

- Luo 4s.
- Neulo ainaoikeaa 70-80 krs.
- Päätä silmukat
- Tee kaulahuiviin haluamasi mittaiset hapsut langanpätkistä.
- Alotus- ja lopetuslankaa ei tarvitse päätellä, sillä ne katoavat hapsujen joukkoon. Varmista vain muutamalla solmulla, etteivät langanpäät purkaannu.




Tämä ohje on tarkoittettu vain yksityiseen käyttöön, ethän käytä sitä kaupalliseen tarkoitukseen, kiitos.

tiistai 27. tammikuuta 2015

Epäonnistumisia kerrakseen!

Aina ei voi onnistua, ei edes joka kerta... Viime aikoina tosin on epäonnistumisprosenttini ollut historiallisen korkealla! Ja sekös harmittaa...

Otetaan nyt vaikka tähän esimerkiksi muutama viimeaikainen työ.


Ensinnäkin, nämä lasinaluset... Höh, että harmittaa! Näistä piti tulla joululahja ystävälle, mutta toisin kävi. Löysin näihin ihanan pirtsakoihin lasinalusiin ohjeen täältä. Kivathan niistä tuli, ja olin oikein tyytyväinen... Kunnes menin pilaamaan ne kovettamalla! Mikäköhän idea sekin oli?? Ajattelin, että alusista tulisi jotenkin paremmat/käytännöllisemmät jos kovettaisin ne... No ei tullut! Paverpol kovetti ne kyllä hyvinkin tehokkaasti, mutta samalla niistä tuli niin liukkaat, ettei sellaiselle uskalla lasia laskea! Lisäksi joku malttamaton (kuka?) ei millään malttanut asetella niitä kuivumaan huolellisesti, minkä johdosta ne eivät ole pyöreää nähneetkään.


Ai, että missäkö lasinaluset ovat nyt? Roskiksessa!! Sinne ne kiukuspäissäni viskasin kirosanojen saattelemana.



Toinen epäonnistumistarina on tämä "Ei näistä lapasia tullutkaan"  -huovutusepisodi! Näistä liian pieniksi huovuttuneista lapasista vuodatin jo aikaisemminkin täällä blogissa, mutta nyt niiden tarina on edennyt päätökseen.


Kyseessä siis nuo reunimmaiset, vaalean liilat lapaset. Koska niistä tuli pesukoneessa aivan liian pienet, päätin tehdä niistä patalaput. Ongelmaksi muodostui lopulta se, etten älynnyt antaa kiukun laantua, vaan sadatellen leikkasin lapasista neliöt. (Tai kutakuinkin neliöt, kuten sittemmin kävi ilmi...) Lisäksi virkkasin samantien patalappuihin reunat puuvillalangalla "hällä väliä, p**kat niistä kuitenkin tulee!" -asenteella. Ei olisi kannattanut. Sellaisethan niistä sitten tuli! Vinot kuin mitkä ja ihan liian pienet aikuisen kättä kuumalta suojaamaan. Kaikenkaikkiaan niin rumat, ettei esillä kehtaa pitää. No, tulipahan tehtyä, niinkuin olen aikaisemminkin tainnut jossain yhteydessä todeta! Miten paljon voikaan tälläinen tuplaepäonnistuminen ärsyttää pientä ihmistä! Aaargh!






Kuitenkin eniten viimeaikaisista epäonnistumisista minua ärsyttää tämä neulottu hame, tai oikeammin hameen irvikuva. Päätin yhtenä päivänä haluta tumman harmaan neulotun hameen, sitä voisi sitten kivasti talvipakkasilla pitää päällä. Innoissani kävin heti hankkimassa langat (Viking of Norwayn Ville Viking) ja aloin sen kummempia suunnittelematta neuloa hametta vyötäröltä alaspäin. Lankaa kun oli niin kiva neuloakin, homma sujui sutjakkaasti. Se, ettei minulla todellakaan ollut mitään suunnitelman tapaistakaan, kostautui minulle siinä vaiheessa, kun olin helmassa asti ja ensimmäistä kertaa sovitin hametta. #*!##!* Ylhäältä hame suorastaan nuoli muotoja (ei, sellaista en todellakaan halunnut!) ja pakarat ohittettuaan helma levisi aaaaivan liian paljon. #*!##* sanon uudelleen!!! Olisikohan pitänyt malttaa sovittaa hametta edes vähän aikaisemmin??? Eheeiii, mitä turhia, näin on paaaaljon kivempaa!


Sen verran kyseinen työ ottaa päähän, etten IKINÄ (ikinäikinäikinäikinäikinä) sitä enää halua nähdä. Annoin äidille, purkakoon vaikka sukkalangoiksi tai jotain...
 "Mikset itse purkaa ja käytä uudelleen" kysyi äiti. 
"EN!!!!!!!!!!!!!"






tiistai 6. tammikuuta 2015

Vähän jämälankailua

Noin. Teinpä sitten kenties maailman rumimmat villasukat, ainakin väriensä puolesta. Ovatpahan ainakin täysin rehelliset jämis-sukat! Kaivoin nimittäin jämävillalankojeni joukosta kaikkein pienimmät, kutakuinkin samanpaksuista lankaa olevat kerät ja jaoin ne talousvaa'an avulla puoliksi. Näistä keristä sitten aloin neulomaan sukkaa huolimatta siitä, sopivatko värit toisiinsa vai eivät. (Eiväthän se sopineet, kuten kuvasta näkyy.) Neuloin sukkia samanaikaisesti, yhtä väriä aina niin pitkälle, kuin lankaa riitti, sitten sama toiseen sukkaan. Ainoa poikkeus ko. sääntöön oli tuo vaaleansininen, jota on sekä kantapäässä, että kärjessä.

Sukissa on joustinneule myös jalkaterässä, kuten monessa aikaisemmassakin tekemässäni sukkaparissa. Tuo joustinneule pitää sukan paremmin jalassa, vaikka vauhti välillä yltyisiskin.



Valitessani lankoja toiseen sukkapariin, päätin jo vähän nirsoilla, olivat nuo ensimmäiset mielestäni sen verran hirvittävät. Näihin sukkiin valitsin kolme jämälankakerää, kaikki Novitan lankoja (7 veljestä?). Kerinä värit eivät kovin hyvin yhteen sopineet, mutta valmiin sukan väri yllätti positiivisesti!

Nämä sukat tein kokonaan 1o,1n -joustinneuleella, lukuunottamatta vahvistettua kantapäätä. Valkoista on vain sukan suussa, kantapäässä ja kärjessä, sinivihreää ja ruskeansävyistä lankaa vaihtelin yhden kerroksen välein.



Mutta en minä sentään pelkästään jämälankoja ole malttanut tuhota. Piti aloittaa muutama uusi projekti, tietysti!

Ensimmäisenä puikoille pääsi Barcelonasta hankkimani alpakkalanka. Tunika, jota langasta teen, on ilmeisesti kyseisen lankakaupan omistajan oma malli, lankakin on heidän omaansa. Ihastuin kaupassa olleeseen mallitunikaan ja päätin jo silloin, että teen samanlaisen!

Tällä hetkellä tunika on kutakuinkin puolessavälissä valmista. Lanka on ihanan pehmeää, mutta harmikseni huomasin sen värjäävän ERITTÄIN paljon... Muutaman kerroksen jälkeen kädet ovat niin siniset, että vaaleaan huonekaluun koskeminen saattaisi olla melkoisen tuhoisaa.

Ohje tähän tunikaan löytyy englannin(tai espanjan)kielisenä Ravelrystä, eli täältä. Lankana tuo ohjeessakin mainittu All You Knit is Love Knitwise.


Eilen päätin aloittaa kauan haaveilemani Inspira-huivin. Lankana tässä huivissa on kahta eri Garnstudionin lankaa, liukuvärjätty Delight ja musta Fabel. Hankin kyseiset langat syksyisitä käsityömessuilta. Tähänkin löytyy ohje Ravelrystä, mistäs muualta.
Ennen en oikein ymmärtänyt noiden liukuvärjättyjen lankojen päälle, mutta viime aikoina olen innostunut niistä oikein kunnolla. Niistähän tulee kertakaikkisen upeita asusteita ja vieläpä todella helposti! Plussaa on tietenkin myös se, että värien vaihtuessa huomaa helpommin, kuinka työ edistyy.



Liukuvärjätyistä langoista puheen ollen... Nyt, kun sain jämälankavarastoani taas hieman pienemmäksi, voin hyvällä ommallatunnolla hankkia lisää lankaa, eikö niin? Tällä kertaa mukaan tarttui peräti kolme liukvärjättyä lankaa, oli niissä sen verran nätit värit!
 Joulun jälkeen alennusmyyntejä kierrellessäni tein iloisen löydön: virkkauskirja nimeltä Oma koppa (Virpi Marjaana Siira, WSOY). Kirjassa on kivoja ideoita ja esimerkkejä, mitä kaikkea voi tehdä vain ympyröitä virkkamalla.






P.S. Nyt kun joululahjoja ei tarvitse enää tehdä (paitsi se jokakuinen lupaamani 1,5 lahjaa) olisi syytä varmaan palata tämän ikuisuusprojektin kimppuun... Muttamuttamuttamutta, kun kaikki muu kiinnostaa niiiiiiiiin paljon enemmän!




torstai 1. tammikuuta 2015