maanantai 29. joulukuuta 2014

Tip ja tap!

Joo joo, tiedetään tiedetään, Joulu meni jo... Mutta kun sain tämän vasta eilen valmiiksi! Yleensä ei kodissamme pitsiliinoja näy, mutta jotenkin tuossa Joulun alla intouduin virkkamaan jopa kaksi tontunpunaista liinaa. Sain myös samalla sopivasti tuhottua kauan lankvarastossani lojuneen kerän Novitan kotiväkeä, hip hei!

 Englanninkielisen ohjeen tähän liinaan löysin Ravelrysta (jälleen kerran, kyllä kannatti aikonaan liittyä ko. sivustoon!), eli täältä. Liina oli melko monimutkainen ja välillä pelkästään kirjoitetussa muodossa olevaa ohjetta oli todella vaikea seurata. Ainakin silloin, kun televisiossa tapahtui jotain jännää!

Huomaatteko muuten, että malttamaton kuvaaja ei ole millään jaksanut pingoittaa liinaa riittävän kauan... Ikävästi menee ryppyyn...




P.S NYT ON TAAS IHAN LIIKAA IDEOITA JA IHAN LIIAN VÄHÄN AIKAA TOTEUTTAA NIITÄ, AAARGH!!

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Huovutusepäonnistumisia! (Pitkä sana, kirjoitetaankohan oikeasti yhteen vai erikseen?)


Näiden kahden joululahja-lapasparin (taas vaikea sana!) tekemisestä oli onnistumisen ilo kaukana. Huomasin nimittäin kantapään kautta seuraavan asian: sillä, mitä muuta pyykkiä koneeseen huovutettavien lapasten kaveriksi laittaa, on hyvinkin suuri merkitys lopputulokseen!




 
Jokaisen kuvassa olevista lapasista olen tehnyt samalla langalla, samoilla puikoilla ja samalla ohjeella (joka löytyy täältä). Jokainen näistä oli samankokoinen ennen koneeseen laittoa. Ainoa ero oli koneen sisällössä.. Ja pieleenhän se sitten meni... 

Ensimmäisenä tein nuo pinkit lapaset. Koneessa lapasten kanssa iso pyyhe ja vähän muuta pyykkiä. JEE, hyvät tuli. 

Sitten tein nuo vaalean liilat. Tällä kertaa koneessa vain "oikeaa" pyykkiä lapasten lisäksi, noin puolen koneellisen verran. Niistä tuli aiiiiivan liian isot, pistin uudelleen koneeseen, pikaohjelmalla parin käsipyyhkeen kera. Lopputuloksena lapsen käteen sopiva koko. Paitsi, että muuttuivat huovuttuessaan ihan liian jämäköiksi, ei yksikään lapsi pysty mitään ne kädessään tekemään!

Sitten vuorossa oli nuo viininpunaiset. Niiden kanssa oli koneessa iso pyyhe ja muuta pyykkiä. Ilmeisesti kone oli tällä kertaa liian täynnä huovuttamiseen, sillä jälleen tuloksena lapaset kokoa patakinnas... En kyllä uskaltanut niitä enää uudelleen koneeseen laittaa! 

Viimeisenä vuorossa nuo tummansiniset. Koneessa kaksi isoa pyyhettä. Huovuttuivat ehkä hieman liikaa, mutta onneksi niiden saajalla on pieni käsi! :)


Ihan varma en tietenkään voi olla pesuaineen määrästäkään, mutta luulenpa, että koneen täyttöasteella ja sisällön laadulla se suurempi merkitys erilaisiin tuloksiin oli.

 Niin, että tällä kertaa onnistumisaste oli vain 50%. Arvaatte varmaan, harmittiko!

Joululahjoja 2014

Jaahas. On taas aika katsahtaa muutaman päivän taakse, että mitäs sitä tänä vuonna tuli paketteihin oikein laitettua. Kuvat ovat surkeita, kuten viime vuonnakin, ovat taas otettu kiireessä paketoinnin yhteydessä, sori!


Tänä vuonna päätin tehdä lahjaksi muutaman virkatun amugurumi-hahmon. Lähinnä koristeeksi/maskotiksi.

 Tämä ankka meni pienelle pojalle. Ohje on omasta päästä, lankana Gronhoj Garnin Carolina. Koitan jossain välissä saada aikaiseksi ohjeen kyseiseen ankkaan tänne blogiin. 


 Elokuvien ystävän paketista löytyi hahmo nimeltä Groot. Ehkä tämä päätyy työpöydän kulmalle turvamieheksi/huonekasviksi! Englanninkielinen ohje Gardian of the Galaxy -elokuvan hahmoon löytyy täältä. Lankana käytin jämälankojen lisäksi Onionin Hemp+Cotton+Modal lankaa. Kyseinen lanka oli mielestäni liian "kovaa" amigurumivirkkaukseen. Sormenpäihin ihan sattui! Ohjeen Groot on "istutettu" aitoon ruukkuun, omani päätin tehdä kokonaan virkaten. Vähän jäi harmittamaan tuon ruukun ulospäin näkyvä epätasaisuus. Se johuu välipohjasta, jonka tein ruukun sisälle. Välipohjan alla on kiviä, yläpuolella vanua, näin hahmo pysyy paremmin pystyssä.


Nämä kaksi kaverusta on tarkoitettu talvikoristeeksi hyllyn päälle. Toki niillä leikkiäkin voi, vaikka saajat eivät enää leikki-iässä olekaan.  Lankana näissäkin tuo ankassakin käyttämäni Carolina. Englanninkielinen ohje (Crochet Winter Dolls, Pip ja Nat) löytyy täältä.




Ennen Joulua näin televisiosta ohjelman (taisi olla nimeltään Kristien Jouluvärkkäilyt, ellen ihan väärin muista), jossa tehtiin itse joululahjoja. Yksi siinä tehty lahja oli vanhalla kirjansidontatekniikalla valmistettu muistikirja. Näytti kivalta ja jopa sen verran helpolta, että päätin itsekin yrittää. Omani tein kylläkin tekonahasta, ohjelmassa kun käytettiin aitoa nahkapalaa. Oli juuri niin hauska tehdä, kuin miltä TV:ssä näytti!





Myös muutama kirjanmerkki sai Jouluna uuden omistajan.

 Liskokirjanmerkkiin löytyy englanninkielinen ohje täältä.

Tähän helppoon ja nopeaan, Doctor Who -fanille sopivaan kirjanmerkkiin löytyy ohje täältä, sekin englanniksi.



Kaksi pientä tyttöä sai uudet juhlalaukut, tai miksei näitä voisi arkenakin käyttää
"Malli" on omasta päästä, vaikka eihän näissä kamalasti mitään suunnittelemista ole! Virkkasin kassit röyhelöhuivilangasta (Four Seasons: Gala) tavallisen langan tapaan koon 8 koukulla. Kukat virkkasin Garnstudionin kiiltävästä Cotton Viscose -langasta käyttäen Garnstudionin ohjetta, joka löytyy täältä.



Juhla/arkikäyttöön on myös takoitettu nämä pesukoneessa huovutetut helmet.

Kuvallisen ohjeen siitä, miten helmiä pesukoneessa huovutetaan, olen aikaisemmin laittanut tänne. 
Näissä lankana Hjertegarnin Natur Uld.



Lahjaksi huovutin myös nämä lapaset.

 Toisiin koristeeksi värikkäät napit...

...toisiin epäsymmetrinen neulahuovutus. (Symmetrinen kun olisi ollut liian vaikea.) Tämä lahja oli se, jonka viimeistelyä (eli juuri tuota neulahuovutusta) lykkäsin viimeiseen asti.

Lapasten malli on omani, lyhyt ohje niihin löytyy täältä. Lankana näissä tuo ohjeessakin mainittu Hjertegarnin Highland Wool.




Varpaita lämmittämään tein tänä jouluna kahdet Feet Eaters -tossut.

Ohje tossuihin löyttyy Anna Hrachovecin kirjasta Knitting Mochimochi (Watson-Guptill Publications). Molemmat tossut ovat miehen kokoa, lankana Novitan 7 Veljestä.




Varpaita lämpöisenä pitävät myös nämä miehen tossut/sukat.

Eglanninkielinen ohje (Nola's Knitted Slippers) löytyy täältä. Sukkiin käytin sekä Novitan Naava-, että Isoveli-lankaa, Isoveli kun kestää kulutusta ja näinollen sopii paremmin sukan pohjaan.




  Novitan Naava-langasta tein myös nämä kaksi lämpöistä keeppiä.
Toinen kuvista on edestä, toinen takaa. Ohje näihin on Novita-lehdestä (talvi 2014). Tuo Naava oli kyllä mukavan tuntuinen lanka neuloa, varmasti myös mukava päällä!




Kyseisestä Novitan talvi-numerosta on myös tämä hartiahuivi, lankana Novitan Huurre.

 Pudotetuista silmukoista ja liukuvärjätystä langasta muodostui upea aaltokuvio. 



Tänä vuonna en myöskään unohtanut palelevia päitä! (Talvikin tuli juuri sopivasti Jouluksi tähän osaan maata!)

Tämä paksu tupsupipo on neulottu Novitan Mambo-langasta. Eglanninkielinen ohje hauskaan pipoon löytyy Ravelrysta.



Myös kaksi "villa-allergista" poikaa löysivät paketeistaan pipot. Villaa kun ei millään voi pitää, kutittaa niin kovasti! Taisi olla samoin omassa lapsuudessani...


Näiden pipojen ei pitäisi kutittaa, lankana nimittäin pehmeä HjerteGarnin merinovillainen Palino. Pipon mallit on omasta päästä, samoin tuo kalafanin pipoa koristava kala-aihe. Star Wars -aihe taas löytyi Googlen kuvahausta sanoilla "star wars knitting chart".




Viimeisenä uusin aluevaltaukseni: neulominen ilman puikkoja, käsiä puikkoina käyttäen. Hommaan löytyy paljon hyviä ohjevideoita Youtubesta. Googlen kautta niitä löytää vaikkapa hakusanoilla "arm knitting youtube". Kannattaa kokeilla, hirmu hauskaa ja koukuttavaa puuhaa!!


 Tässä tuubihuivissa käytin lankana kaksinkertaista Marks&Kattensin La Stardaa.


maanantai 22. joulukuuta 2014

Kiirettä on pitänyt!

Hui! Jouluaatto on jo ylihuomenna!

On se kumma, että vaikka kuinka aikaisin aloittaisi joululahjojen tekemisen, on viime hetken paniikki jokavuotinen vieras tässä taloudessa. Tänäkin vuonna aloitin jo kesälomalla! Toki yhden lahjan valmistuttua taisin pitää noin 3,5 kuukauden tauon, ja seuraavan lahjan sain valmiiksi marraskuun lopulla... Että ehkä tänä vuonna vika oli yksinomaan minussa itsessäni. (En nyt kyllä ihan äkkiseltään keksi, kenessä vika sitten muina vuosina olisi ollut...)

Mutta! Nyt on kaikki lahjat yhtä lukuunottamatta tehtynä ja paketissa! JIPII! Ja saattaapa olla, että tuon viimeisenkin saan valmiiksi vielä tänään! (olen sitä jo kaksi iltaa lykännyt, puuttuva viimeistelyvaihe kun ei suinkaan ole mieleiseni.)

Miten ihmeessä sitä onkaan itselleen tälläisen pakkomielteen itsetehtyihin lahjoihin hankkinut? Ei anna omatunto periksi laittaa pakettiin ostettua lahjaa... Höh! Ensi vuodelle on kaksi vaihtoehtoa: joko luovun pakkomielteestäni ainakin osittain, tai aloitan lahjojen teon jo TAMMIKUUSSA. Laskeskelin jo, että jos valitsen vaihtoehdoista tuon jälkimmäisen, täytyy minun tehdä vain n. 1,5 lahjaa kuukaudessa, se ei olisi paljon se!






Nyt kun lahjat ovat kutakuinkin valmiina, voin pian keskittyä uusiin projekteihin. Jo kuukauden päivät mielessäni on poltellut päästä käsiksi jokin aika sitten hankkimiini lankoihin. Marraskuun aikana tuli nimittäin käytyä sekä Suomen Kädentaidot -messuilla Tampereella, että Lammas- ja vuohituotteiden markkinoilla Turussa. Ja mitäpä muutakaan noista olisi mukaan tarttunut kuin lankaa!

Tampereelta oli kotiin viemisinä kuusi kerää jo aikaisemmin mainioksi todettuja Garnstudionin lankoja, muutama keraaminen nappi, Succaplokin tuotteita ja (itsensä)hemmottelumielessä hankittu kerä Louhittaren Luolan Ilmatar-villa/silkki lankaa. Oli kyllä kertakaikkisen isot messut! Ainoa huono puoli oli, että launtaina väkeä oli suorastaan liiaksi asti ja kojujen lähempi ihastelu sen vuoksi lähes mahdotonta.



Turussa taas ihasteltiin lampaita ja lammasatuotteita. Sieltä mukaan tarttui Yliristniemen tilan villalankaa. Noista tulee varmasti lämpimät villasukat!




Garnstudion langoista ja villasukista puheenollen.. Ennen joululahjoihin paneutumista sain valmiiksi jo jonkin aikaa puikoilla olleet kirjoneulesukat. Lankana sukissa on Garnstudionin Lima-lanka, ja ohje on juuri tuolle langalle tarkoitettu, löytyy myös suomenkielisenä heidän sivuiltaan, eli täältä.

 



Mutta nyt pitää lopettaa ja käydä vielä tuon viimeisen joululahjan kimppuun... Minun oli tarkoitus tehdä se valmiiksi jo eilen, mutta sitten päätin, että yksi pöytämme tarvitsee ehdottomasti jouluisen pitsiliinan. Näköjään välttelen lahjaa viimeiseen asti...

Lankana (ehkä) Novitan Kotiväki, englanninkielinen ohje Ravelrystä.



RAUHALLISTA JOULUNAIKAA KAIKILLE!
(http://www.gocomics.com/speedbump/2014/05/30)

perjantai 17. lokakuuta 2014

Arvonta VOL3 suoritettu!

Tällä kertaa onnetar (ja sehän oli se jännä Exel-funktio) valitsi siis kolme voittajaa. Alun perin palkintoja arvonnassa oli kolme, mutta päätin vielä tehdä neljännen, jotta jokaisella voittajalla olisi varaa valita, eikä kenenkään tarvitsisi tyytyä jäljelle jääneeseen palkintoon.

Muut palkinnot löytyivät täältä, mutta tässä vielä kuva uusimmasta, huopahelmikorusta:


Mutta sitten niihin onnettaren valintoihin!




Ensimmäisenä valituksi tuli:



LEA! 
Onnea!!

Olen sinuun yhteydessä hyvin pian kyselläkseni, minkä palkinnoista haluat itsellesi!







Toisena valituksi tuli:



BONO!
Onnea sinullekin!

Sinuun olen yhteydessä, jahka Lea on palkintonsa valinnut.







Ja sitten vielä kolmas onnettaren valitsema:




RIIKKA M.!
Onnea myös sinulle!

Sinuunkin olen yhteydessä piakkoin!

maanantai 13. lokakuuta 2014

ARVONTA VOL3:n PALKINNOT!

Palkintoja tämänkertaisessa arvonnassa on kolme, kuten voittajiakin.
Onnettaren (se hassunhauska Exel-funktio) ensimmäiseski valitsema saa valita mieluisansa palkinnon, toinen voittaja saa valita kahdesta jäljelle jääneestä ja kolmas joutuu tyytymään(??) jäljelle jääneeseen palkintoon. 

Ja arvontaanhan pääset osallistumaan täällä. Ja niinkin helposti, kuin kommentoimalla tuon linkin takaa löytyvää kirjoitusta. Osallistumisaikaa on 16.10 klo 23.59 asti! Voittajat ilmoitetaan seuraavan illan aikana.

Ja sitten ne palkinnot:




Floora- tossut, koko: n. 38-40



 Lyhytvartiset villasukat, koko: n. 43-45




Sydämelliset lapaset, koko: nainen














Suurkaupungissa lankaostoksilla!

Terveiset maailmalta!



Kuun alusta tuli tehtyä vajaan viikon mittainen matka Barcelonaan. Okei, ei sinne tietenkään lankojen takia menty, mutta satuinpa yhtenä päivänä eksymään pikkukujille ja kuinka ollakkaan, nenäni ohjasi minut suoraan pieneen, mutta sitäkin mukavampaan lankakauppaan nimeltä All you knit is love. Mikä onkaan kivempaa, kuin vahingossa löytää lankoja pullollaan oleva kauppa! Hip hei! Viihtyisän, hieman kellarimaisen liikkeen tiskin takana seisoi ystävällinen ja erittäin avulias mies ja liikkeen perukoilla oli selvästi käynnissä neulonnan alkeiden lähiopetus. Pakkohan liikkeestä oli muutama kuvakin ottaa, muistoksi!


























Aikaa olisin lankoja ihastellessani (ja haistellessani) saanut kulumaan vaikka kuinka paljon, mutta kiire oli kova, kun nähtävää oli paljon ja aikaa niin kovin vähän!
Mukaan kuitenkin tarttui kolme kerää pehmeääkin pehmeämpää alpakkalankaa ja käytännöllinen käyntikortti!

 



























Ennen tuota kyseistä matkaa piti jälleen kerran kaivaa ompelukone esiin kaapin perukoilta, tällä kertaa tosin paniikinomaisesti. Olin nimittäin saanut päähäni, että haluan matkalle mukaan vielä yhden mekon. (Mekkoja  kun ei voi koskaan pakata mukaan liikaa!) Niinpä lähtöä edeltävänä viikonloppuna ompelin jokin aika sitten Eurokankaan "alelaarista" löytämästäni kankaasta mahdollisimman yksinkertaisella mallilla ja ohjeella mekon, joka loppujen lopuksi osoittautui käytännölliseksi Barcelonan loppukesän lämpimään ilmaan. Läheltä katsottuna mekosta tosin huomaa, että se on kiireellä tehty, hih!




Juuri ennen matkaa sain valmiiksi myös uusimman ikuisuusprojektini! Tai siis eihän siitä sitten koskaan tullut varsinaista ikuisuusprojektia, työ kun valmistui peräti kolmessa viikossa. Kyseisestä torkkupeitosta tuli loppujen lopuksi kahden hengen peitto, niin paljon se pingottuessaan kasvoi!
Kuvassa peitto on kuivumassa tasoksi levitettynä eteisessämme.

 
Jaa, että miten siirryimme huoneesta toiseen peiton vielä ollessa märkä??  No, tiedättekö sen leikin, missä lattia on laavaa...

Melissa Dominiguezin ohje Op art -peittoon löytyy Ravelrystä, täältä. Värimaailman kopioin suoraan nimimerkin Hestia6 projektista, niin kovasti siihen ihastuin!
Lankana käytin Novitan 7 veljestä, sen kun ajattelin olevan kulutusta kestävää. Viimeisellä kerroksella oli reilut 950 silmukkaa ja otin oikein aikaa, kuinka kauan minulta sen neulominen kesti: lähestulkoon 50 minuuttia! ("Yksi kerros vielä, sitten menen nukkumaan. Niin varmaan, joo!!")


Matkan jälkeen tuhosin taas muutaman kerän jämälankoja. Kyseiset langat olivat jääneet jäljelle värikkäistä pöllökransseista. Tuloksena kuusi pientä eriväristä tablettia kahvipöydän piristykseksi. Ohje näihin löytyy Pierrot Yarnsin sivuilta.




Eilen tein myös tämän syksyn ensimmäisen (tuleeko niitä enenmmänkin??) pipon. Langat (2 kerää Hjertegarnin Palino -merinolankaa) olin ostanut jo kesällä, silloin jo piposta haaveillen.
Nyt ei päätä palella, kun ensimmäiset kunnon aamupakkaset saapuvat! Tähänkin ohje löytyy Ravelrystä, mistäs muualta!




P.S. Muistakaa osallistua arvontaan! Vielä 16.10. asti aikaa osallistua!

tiistai 16. syyskuuta 2014

Arvonta VOL3!!

Blogin yksivuotispäivä oli ja meni, ja sen verran huomaamattomasti menikin, etten tuolloin tajunnut arvontaa pitää. Jokin aika sitten lupasin juhlistaa 30 000 katselukerran rajan ylittymistä, jahka niin käy! No nyt kävi! JIPPII!Kiitoksena lukijoille/kävijöille täytyy taas ehdottomasti järkätä jotain jännää. 



Arvonnan sääntöinä taas samat vanhat ja tutuksi tulleet:

- Arvonta on voimassa 16.9. -16.10.2014 (klo 23.59 asti)

- Kommentoimalla jotenkin tätä kirjoitusta hankit yhden arvan. (Mahdollisuus kommentointiin löytyy tämän kirjoituksen alapuolelta.) Useampi kommentointi ei kuitenkaan merkitse useampaa arpaa, eli vain yksi arpa/henkilö.

- Jos et ole rekisteroitynyt käyttäjä, käytä tunnistettavaa nimimerkkiä kommentoinnissa.

- Varmistaaksesi, että saat palkinnon arpaonnen osuessa kohdallesi, laita kommentin yhteyteen sähköpostiosoitteesi. Jos et halua laittaa sähköpostiosoitettasi kommenttikenttään kaiken kansan nähtäväksi, lähetä kommentoinnin jälkeen sähköpostia osoitteeseen tiitiainen.puikoissa@gmail.com, ja kerro, millä nimimerkillä olet arvontaan osallistunut. (Näin kukaan ei voi jälkeenpäin väittää nimimerkkiäsi omakseen!)

- Arvonnan suorittaa Exel-ohjelman puolueeton RANDBETWEEN-funktio.


- Voittaja julkaistaan 17.10.2014.




Entä mitä palkinnoksi. Se säilyköön vielä salaisuutena... :)






ARVONTA ON PÄÄTTYNYT! Voittajat löydät täältä!

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Jämälankaa kuluu!

Ai että! Taas kului neljä pientä jämälankakerää! Kyllä niin mieltä läämmittää! Ja varpaita myös! Tuloksena nimittäin kahdet ohuet nilkattomat villasukat. Toiset itselle ja toiset miehelle.


Näistä sukista oli pakko tehdä väreiltään päinvastaiset, sillä kumpaakaan lankaa ei olisi ollut riittävästi pääväriksi (Resori, kantapää ja kärki vievät yllättävän paljon lankaa.) Neulepinta valmistuu helposti helmineuleena, ohje siihen aikaisemmassa blogitekstissä, täällä.



Näissä sukissa erikoisuutena tuo ennenkin toimivaksi koettu resori jalkaterässä. Pysyy kuulemma paremmin jalassa tämänlaiset. (Ihme hipsuvarvas, kun sukatkaan ei jalassa pysy...)





Jämälangoista puheenollen, löysin tänään internetin maailmasta melkoisen osuvan kuvan. Eipä tähän muuta lisättävää ole:


Oi ilon päivää!

Rahi on valmis!!! Vihdoinkin! En vieläkään saata uskoa sitä, mutta näin se vaan on! Sain perjantai-iltana ihmeellisen energiapuuskan ja päätin neuloa päällisen valmiiksi. (Tosiasiassa ilmeisesti kyllästyin katselemaan olohuoneen nurkassa lojuvaa keskeneräistä työtä...) Koko ilta siihen sitten menikin. Olin ostanut otelokudetta 2kg siinä uskossa, että kyseinen määrä riittää mainiosti. Mutta tuskanhikihän siinä otsalle nousi neuloessa, kun huomasin, että kudetta kuluu todella paljon ja päällinen näyttää mahdottoman pieneltä!

Kun päällinen oli riittävän iso (tai siis eihän se ollut, kude loppui kesken), jätin sen yöksi vaahtomuovista muotoillun rahin päälle venymään.


Lauantai-aamuna nousin malttamattomana jo ennen seitsemää. "Vähäsen" piti suostutella päällistä, jotta sen sai venymään riittävästi ja asettumaan rahin päälle. Päitä yhteen neuloessa alkoi vihdoin tuntua siltä, että päällisen koko taitaa sittenkin olla riittävä.


Ja siinä se nyt olla möllöttää! Koe-istuminenkin on suoritettu ja kivaa oli!



Rahin valmistumisen kunniaksi piti kuluttaa loppuun myös kauan nurkissa pyörinyt ohuempi ontelokude. Joku saattaa muistaa (minä ainakin), että tuosta valkoisesta ontelokuteesta piti joskus muinoin tulla sohvatyyny... Eipäs tullutkaan!





Eikä tuo rahi ole ainoa työ, jonka valmistuminen on viimeaikoina tuottanut iloa. Jokin aika sitten valmistui myös pitsineulejakku. Senhän kanssa oli "pieniä" ongelmia myös, sillä olin keväällä ostanut liian vähän lankaa. Mutta onneksi Lankamaailmasta sai vielä tuota saamaa väriä, eikä eri värjäyserällä neulottu leveä resorikaistale erotu muusta työstä juuri lainkaan.


Jakussa käyttämäni lanka on Hjertegarn:n Arezzo Lin. Ohje jakkuun löytyy Sandra (The Knitting Magazine) -lehdestä  (03/2012).



Rahin ja jakun lisäksi olen myös vihdoin ja viimein saanut valmiiksi huivin, johon langat (Lana Grossa: Lampone) ostin "matkamuistoksi" keväällä Wienistä. Alunperin tarkoitukseni oli tehdä raitainen pistihuvi, mutta jonkun matkaa neulottuani totesin, että eipä väriyhdistelmä näyttänytkään kovin hyvältä (Mitä ihmettä olin ajatellut lankoja ostaessani???). Lopulta päädyin huiviin, jossa harmaa on vain pienenä lisänä turkoosiin huiviin.


Ohje huiviin löytyy Ravelrystä, eli täältä. Tosin itse tein huivin sileänä neuleena, kun ohjeen huivi oli neulottu aina oikein -neuleena.





P.S. Uusi ikuisuusprojekti aloitettu (TAAS!) Tosin tämä kantaa ikuisuusprojekti-nimeä vain siksi, että n.700 silmukkaisen kerroksen neulomiseen menee ikuisuus!

 Mitäköhän tästä isona tulee??? Hmmm...